Aito Taimen ry

Aito Taimen on syksyllä 2012 perustettu yhdistys, jonka päämääränä on virtavesien ja kalavesien kunnostus ja hoito. Myös kestävän kalastuskulttuurin edistäminen on oleellinen osa toimintaa.

Yhdistyksen tarkoituksena on kartoittaa, ennallistaa ja kunnostaa tärkeinä jalokalojen lisääntymisalueina toimivia puroja sekä ojia. Tavoitteena on aikaansaada kalakannan luontainen kierto.

Purojen ja ojien kunnostuksen jälkeen seuraa mätirasioiden asettaminen. Niistä syntynyt kalakanta leimautuu puroon ja palaa kasvettuaan aikuisiksi kutemaan syntysijoilleen.

Vuoden 2013 syksyllä Aito Taimen kunnosti Pato-ojan Koskenniskassa ja keväällä 2014 puroon asetettiin mätirasiat.

Lyhyen aikavälin tavoitteena on kunnostaa kyseisen Pato-ojan lisäksi viisi kunnostuskelpoista puroa järvitaimenen lisääntymiselle.

Tähän työhön tarvitsemme asiasta kiinnostunutta talkooväkeä sekä kannatusjäseniä tukemaan toimintaamme.

Jäsenmaksut vuodesta 2014 alkaen:

- Kannatusjäsenmaksu 10 €/vuosi

- Yhteisöt / Yritykset 100 €/vuosi

Saaja: Aito Taimen ry

Tilinumero: FI 21 4212 0010 1144 33

Viestikenttään: nimi sekä teksti ”kannatusjäsenmaksu vuodelle 2014”

Voimme lähettää tilisiirron tarvittaessa.

Yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneet voivat olla yhteydessä yhdistyksen puheenjohtajaan Janne Arposeen.

jannearponen@gmail.com

050 516 6252

Lue lisää aiheesta:

http://vuolenkoski.fi/fi/kyla/ajankohtaista/body0=2520

Yhteystiedot

Aito Taimen ry
Janne Arponen
050 516 6252

Tagit

aito, Aitotaimen ry, Janne Arponen, kalastus, kestävä kehitys, Konnivesi, mätirasia, purojen kunnostus, taimen, Vuolenkoski, Yhdistys