Pohjois-Iitin Metsästysyhdistys ry

Pohjois-Iitin Metsästysyhdistys ry on perustettu vuonna 1958. Aluksi oli pelkkä hirviporukka, josta järjestäydyttiin yhdistykseksi, sillä yhdistykselle hirvilupien hakeminen oli helpompaa. PIM:lla oli varhaisina vuosinaan oma ampumaratakin, joka oli toinen Etelä-Suomesta löytyvistä radoista. Vuolenkosken ja Koskenniskan alueet ovat perinteisiä metsästysmaita, senhän kertovat jo kalliomaalauksetkin. Tästä syystä seuran logo onkin suunniteltu kalliomaalauksen hirven innoittamana.

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on harjoittaa alueillaan riistanhoitoa muun muassa pienpetoja pyytämällä sekä edistää metsästyskoirarotujen kenneltoimintaa esimerkiksi osallistumalla koetoimintaan. Metsästystä harjoitetaan kestävän käytön periaatteiden mukaisesti. PIM on perinteisesti vastannut kyläalueen metsän eläinten joulurauhan julistuksesta, joka on kaikille avoin tapahtuma.

Yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneet voivat olla suoraan yhteydessä seuraan. Ajomiesjahtiin ovat tervetulleita mukaan kaikki halukkaat.

Yhteystiedot

Pohjois-Iitin Metsästysyhdistys ry
Puheenjohtaja Antti Purho
0400 179086

Tagit

Koskenniska, Metsästysseura