Luukku 8

Maittavan makea, suussasulava, kaikkien rakastama mokkapala. Tiesittekö, että tänään 8.12. vietetään virallista mokkapalapäivää?

Tonttukoululta leijaileekin herkullinen tuoksu. Mitähän siellä tänään tehdään? Mokkapalapäivän kunniaksi joululeivonnan tunnilla tehdään tänään teemaan sopivia joulukuusimokkapaloja. Tunnin aluksi opettaja kertoo tonttukoululaisille hieman mokkapaloista ja niiden historiasta.   

              
Mokkapalojen alkuperäinen resepti on julkaistu jo vuonna 1945 ruotsalaisessa leivontakirjassa Sju sorters kakor. Suomalaisen suussa maittavan version mokkapaloista on kehittänyt kotitalousneuvos Ritva Tuulos. Nykyään Ritvan kehittämä leivosversio kulkeekin nimellä tuuloman torttu, joka eroaa mokkapaloista siten, ettei sen pohja sisällä kaakaota.

 

Mokkapala on saanut vuosien varrella myös monia lempinimiä, esimerkiksi Porin seudulla herkkua kutsutaan masaliisaksi. Muita mokkapalan lempinimiä ovat mm. suklaapelti, rakkauden ruutu, Ruotsin parhaat neliöt ja suklaapannari.

 

Tonttukoulun mokkakuusista tuli niin herkullisia, että tontut päättivät jakaa reseptin eteenpäin, jotta tekin voitte kotona herkutella päivän teemaan sopivasti.

 

Yhteen pellilliseen mokkapalakuusia tarvitset:

POHJA

275 g voita

2dl sokeria

4 munaa

5 ½ dl vehnäjauhoja

¾ dl kaakaojauhetta

2 ½ tl leivinjauhetta

2 dl maitoa

 

KUORRUTE

150 g voita (margariinikin käy, mutta voista tehty kuorrute jähmettyy paremmin)

8dl tomusokeria

1 dl kahvia

4 rkl kaakaojauhetta

 

Nonparelleja tai strösseleitä koristeluun.

 

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon kananmunat yksitellen sekoittaen.

Yhdistä kuivat aineet keskenään.

Lisää jauhoseos taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle noin 1cm paksuiseksi levyksi.

Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.

 

Sulata voi ja lisää joukkoon muut kuorruteainekset.

Sekoita tasaiseksi. Jos kuorrute on aluksi liian juoksevaa, odota hetki, että se hieman paksuuntuu.

Kaada kuorrute sitten pohjan päälle ja tasoita lastalla.

Ripottele päälle nonparelleja tai muita koristeita.

Kuorrutteen jähmetyttyä voit leikata mokkapaloista erikokoisia kolmioita ja nostaa ne tarjolle pystyasentoon, joulukuusen muotoon. Jos haluat talvisia joulukuusia, ripottele siivilällä tomusokeria pystyyn nostettujen kuusien päälle.

Herkullista mokkapalapäivää toivoo tonttukoulun tontut!

 

 

Tonttu Töpsykkä seikkailee: 

 

"Herkulliset mokkapalat vaativat vastapainokseen kunnonkohotusta ja rivakkaa liikettä", tuumaili Töpsykkä lenkkitossujaan jalkaan vetäen. Samalla se pysähtyi miettimään, että vielä ei ole pelloilla lumista latua, on vain kuularinki ja pituushyppypaikka. 

 

"Apropoo! Siinä se on! Ei tarvitse lunta tämä tonttu kunnonkohotukseen, kun kehon on vallannut liikkuva mieli ja vetreytyneet lihakset sykkivät odottaen ensimmäistä juoksupinkaisua. Jetsulleen! Joulukuu tai ei, minä lähden hyppäämään pituutta!" tuumasi Töpsykkä pontevasti ääneen puhellen. Ja siltä seisomalta oli Vehnämyllyn kulmalla vain pieni kannan jälki hiekassa, kun Töpsykkä paineli jo kohti uusia, jouluisia seikkaluja.

25.12.2021
24.12.2021
23.12.2021
22.12.2021
21.12.2021
20.12.2021
19.12.2021
18.12.2021
17.12.2021
16.12.2021
15.12.2021
14.12.2021
13.12.2021
11.12.2021
11.12.2021
10.12.2021
08.12.2021
08.12.2021
07.12.2021
06.12.2021
05.12.2021
04.12.2021
03.12.2021
02.12.2021
01.12.2021
30.11.2021
29.11.2021
28.11.2021

Yhteystietomme

Elävä joulukalenteri

Avoinna joulukuun ajan vanhalla palotallilla

Vuolenkoskentie 1196

19160 Huutotöyry

Yhteys kalenterityttöihin:

joulukalenteri@vuolenkoski.fi