Luukku 6

"Oi maamme Suomi, synnyinmaa, soi sana kultainen.
Ei laaksoa ei kukkulaa, ei vettä rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien", kaunis Maamme-laulu kajahtaa tonttukoulun ruokasalista.
Tontut ja tonttuopettajat ovat kokoontuneet pitkän kynttilöin ja sinivalkoisin nauhoin koristellun pöydän ympärille. Kotitalousopettaja Virpi Vatkaaja on loihtinut pikkuapulaistensa kanssa herkullisen itsenäisyyspäivän illallisen. Voi että, tätä tunnelmallista illallista kaikki ovat odottaneet jo koko viikon.

Kaikki käyvät pöytään ja ylitonttu, tuo tontuista vanhin, pitää ruokapuheen kertomalla pienille tonttuoppilaille itsenäisyyspäivästä. Muut tontut kuuntelevat tarkasti ja mielenkiinnolla ylitontun puhetta:

”Aivan aluksi haluan toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää teille kaikille! Suomi on ollut itsenäinen valtio jo 103 vuoden ajan!
Suomesta tuli itsenäinen, kun eduskunta hyväksyi itsenäisyysjulistuksen tiukan äänestyksen jälkeen 6. päivänä joulukuuta 1917, ja Suomi vapautui Venäjän hallinnosta. Itsenäinen Suomi tarvitsi myös oman kansallispäivän. Edistyspuolueen J.H Vennolan johtama hallitus päätti 20.11.1919, että Suomen itsenäisyyspäivä on 6. joulukuuta, eli sama päivä, jolloin eduskunta hyväksyi kaksi vuotta aiemmin P.E Svinhufvudin senaatin antaman itsenäisyysjulistuksen käytännön toteutusta koskevan päätöksen. Asetuksen mukaan itsenäisyyspäivää oli juhlistettava julkisten rakennusten liputuksilla ja jumalanpalveluksilla. Oi, muistan vielä niin hyvin, miten juhlavaa oli seurata lipunnostoa Tähtitorninmäellä vuonna 1920”, ylitonttu huokaa ja pitää hetken hiljaisuuden, jatkaakseen vielä puhettaan ” ensimmäinen itsenäisyyspäivän vastaanotto järjestettiin 6.12.1919 presidentti K.J.Ståhlbergin toimesta. Tuolloin tunnin kestäneeseen tilaisuuteen osallistui 150 vierasta. Iltajuhlana vastaanotto pidettiin ensimmäisen kerran vuonna 1922 ja tuolloin ohjelmassa oli myös tanssia. Vieraita juhlissa oli toista tuhatta. Oli juhlavaa seurata presidentinlinnan kulmalla, kun vieraita saapui linnaan."


Sodan ja poikkeusolojen vuoksi itsenäisyyspäivän vastaanottoa ei järjestetty vuosina 1939–1945. Ensimmäisen televisioidun itsenäisyyspäivä vastaanoton näimme vuonna 1957 ja vuodesta 1982 lähtien juhla on televisioitu suorana lähetyksenä.
Vuosiin on mahtunut myös muutamia kertoja, kun vastaanottoa ei ole pystytty järjestämään esimerkiksi presidentin sairastumisen vuoksi tai presidentin linnan korjaustöiden takia. Muistan hyvin, kuinka vastaanotto peruuntui vuonna 1952 J.K. Paasikiven sairauden vuoksi.


Tänä merkillisenä vuonna Suomen itsenäisyyttä juhlistetaan uudella tavalla. Perinteisen kutsuvierastilaisuuden sijaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio kutsuvat kaikki suomalaiset viettämään itsenäisyyspäivää ruutujen välityksellä. Illan aikana nähdään suomalaista esittävää taidetta sekä koosteita itsenäisyyspäivän vastaanottojen tunnelmista aiemmilta vuosikymmeniltä. Presidentinlinnan lisäksi tämän vuoden lähetyksessä vieraillaan eri puolella Suomea ja seurataan millaisin eri tavoin suomalaiset viettävät itsenäisyyspäivää”, ylitonttu pitää pienen tauon ja jatkaa vielä, "ohhoh, innostuinpas minä muistelemaan! Eiköhän käydä maittavalle illalliselle, ennen kuin ruoka jäähtyy. Hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää jokaiseen kotiin.”

Ylitonttu toivottaa juhlallisesti hyvää itsenäisyyspäivää ja tontut alkavat maittavan aterioinnin tunnelmallisen laulun säestämänä: https://www.youtube.com/watch?v=ZSHxIaJGQgM

 

Itsenäisyyspäivän hartaus

Tänä vuonna sinun on mahdollista seurata itsenäisyyspäivän jumalanpalvelusta mukavasti kotoa tietokoneen ääreltä. Ohjeet löydät Iitin seurakunnan sivuilta: https://www.iitinseurakunta.fi/

Tonttu Töpsykkä seikkailee:

Historia on Töpsykän yksi lempiaineista koulussa ja tänään hän onkin juuri ajallaan odottamassa tunnille pääsyä.

24.12.2020
23.12.2020
22.12.2020
21.12.2020
20.12.2020
19.12.2020
18.12.2020
17.12.2020
16.12.2020
15.12.2020
14.12.2020
13.12.2020
12.12.2020
11.12.2020
10.12.2020
09.12.2020
08.12.2020
07.12.2020
06.12.2020
05.12.2020
04.12.2020
03.12.2020
02.12.2020
01.12.2020

Yhteystietomme (kopio)

Elävä joulukalenteri

Avoinna joulukuun ajan vanhalla palotallilla

Vuolenkoskentie 1196

19160 Huutotöyry

Yhteys kalenterityttöihin:

joulukalenteri@vuolenkoski.fi