Tuu tupahan -tapahtuman kotikohde

Huvila, Kalaksuen ensimmäinen kesähuvila 

Kalaksuen ensimmäisestä kesäasumuksesta käytettiin lyhykäisesti nimeä Huvila: rakennus ei ollut maatalo eikä torppa, vaan jotakin siltä väliltä joten sen nimeksi vakiintui Huvila.

Huvila oli nuorenparin Leo ja Laina Aarion ensimmäinen investointi. Molemmat olivat luonnontieteilijöitä: Leo tuolloin jo tohtori (myöhemmin professori) ja Lainakin maisteri. Molemmat rakastivat luontoa ja niinpä heidän ensimmäiseksi investoinnikseen valikoitui kesähuvila, jossa saattoi talvisen kaupunkilaiselämän jälkeen rentoutua kesällä luonnon helmassa.

Pitkällisenkin valintaprosessin jälkeen kesäpaikaksi valikoitui tontti Kalaksuen kylän Kettujärven rannalla, joka nimettiin Rajakariksi. Paikan valinnassa painoi se, että Laina os. Salminen oli kotoisin Kalaksuen kylän keskeisestä talosta: Kyöriltä. Tuohon aikaan 1900-luvun alkupuoliskolla suomalaiset kylät olivat usein yhden tai kahden suvun miehittämiä ja hyvin sukukeskeisiä. Niinpä Lainan vanhemmat Katriina ja Juho Salminen pitivät tärkeänä löytää kesäpaikka Kalaksuesta suvun keskeltä. Saisivatpa he näin tavata jälkikasvuaan nyt ainakin kesäisin. Rajakarin tontti lohkaistiin Lainan sisaren Ennin aviomiehen, Taavi Erlander Suvikummun mailta. Tuliko tämä lahjoituksena vai maksettiinko siitä jokin nimellinen hinta, siitä ei ole varmuutta. Edullinen se kuitenkin oli.

Rakennusmateriaaliksi hankittiin paikalliselta uittoyhdistykseltä 100 uppotukkia. Tästä tukkilaismenneisyydestä, olihan osa Huvilan seinähirsistä laskenut alas tuolloin vielä vapaana virranneesta Vuolenkoskesta, kertovat seinähirsissä siellä täällä näkyvät uittoyhdistyksen leimamerkit. Rakentaminen alkoi vuonna 1935. Työt alkoivat perustusten valulla, jossa ainakin keskushormi on valettu suoraan kallioon. Se, että kallio on rakennuksen kohdalla varsin lähellä maanpintaa, on koitunut rakennuksen onneksi. Rakennus on pysynyt hyvin ryhdissään nyt jo 80 vuoden elinaikansa ajan.

Itse rakennustyö on tuon ajan Iittiläisen puutyön mestari näyte. Työn suorittivat kirvesmies Antti Pajula apunaan toinen mestari Sulo Kettunen. Huvilan piirustukset oli tehnyt Leo Aario. Piirustukset olivat tuon ajan hengen mukaan varsin ylimalkaiset: käsittäen lähinnä huonejaon ja rakennuksen koon. Huvilassa tärkeänä yksityiskohtana oli veranta, jossa saattoi istuskella kesäisenä päivänä luonnon tulviessa kolmeen suuntaan avautuvista ikkunoista. Tämä taisi olla luontorakkaan pariskunnan rakkain huone. Huvilan rakentaminen ja yksityiskohtaisempi suunnittelu jäi kirvesmiesten vastuulle. Rakennuslupaa eikä vastaava rakennusmestaria tarvittu, eikä myöskään alku- ja loppukatselmusta; riitti kun tarttui kirveeseen ja alkoi veistää: lopputuloksen laatu näkyy vielä 80 vuoden jälkeenkin.

Huvila ja siihen liittyvät savusauna ja ulkorakennukset valmistuivat vuonna 1936. Huvila oli valmistumisestaan lähtien ahkerassa käytössä: Huvilalla asuttiin kolme kesäkuukautta asukkaiden sulautuessa paikalliseen kyläyhteisöön. Poikkeuksena olivat sotavuodet. Sotavuosien ajaksi muutettiin kaupungista maalle sotaa pakoon sukulaisyhteisön keskelle. Huvilalla asui tuona aikana kaksi perhettä : tietysti Aarion perhe, mutta myös Leon sisaren Arposen perhe, kaiken kaikkiaan keskimäärin kuusi henkeä ja palvelijakin vielä päivisin. Asukkaita tuli ja meni: olihan ihmisillä, pienten lasten vanhemmillakin sodanaikaisia työvelvollisuuksia. Tilat olivat ahtaat, mutta hätä ei lue lakia. Onneksi rakennusvaiheessa taloon oli tehty kaksoisikkunat, joiden ansiosta talo saatiin pysytettyä kohtuullisen lämpimänä. Minkäänlainen syytinki ei Kalaksuessa sukulaisten keskellä eläminen ollut, vaan keskinäinen talouden pito hoidettiin normaalisti, etuna kuitenkin oli, että nälkää ei nähty.

Sotien jälkeen elämä Huvilalla normalisoitui vakiintuneeksi kyläelämäksi: keskinäinen kanssakäyminen oli vilkasta. Läheisessä talossa, Lainan sisaren Ennin luona, käytiin päivittäin usein useankin kerran päivässä. Muissakin sukulaiskohteissa Kalaksuen kylässä käytiin vähintään kerran viikossa. Ehkäpä eräänä merkkinä sen aikaisesta sukulaisrakkaudesta oli se, että Laina katsoi velvollisuudekseen käydä kyläilemässä ainakin kerran kesässä kauempanakin asustaneiden serkkujen ja serkkuja läheisempien sukulaisten luona. Näin perheen lapsillakin säilyi sukulaisuustuntemus hyvänä.

Sodan aikana ja välittömästi sodan jälkeen Huvilan käyttötarkoitus muuttui: kaikesta oli pula, ruokaa oli niukalti. Perusruokatarvikkeita saatiin kyläyhteisöltä, mutta herkkuja oli vähän. Tämä johti hyötypuutarharoolin kehittymiseen ja tehostumiseen. Huvilan pienehkössä puutarhassa kasvatettiin parhaimmillaan toistakymmentä omenapuuta, viinimarja- ja karviaismarjapensaita, mansikoita, raparperia jne. Juurikkaitakin ja vihanneksia koetettiin viljellä, mutta aika-ajoin ne hävisivät metsäneläinten parempiin suihin. Myöskin metsämarjoja ja sieniä hyödynnettiin runsaasti niin, ettei nälkä tai edes makean himo päässyt yllättämään. Mainittakoon, että talon emännän erikoinen oli mustikkapiirakka. Tukeva pullataikina pohjana tehtiin piirakka, jossa oli runsaasti mustikkahilloa peitteenä. Piirakkaa valmistettiin kaksi tai kolme pellillistä. Ensimmäinen pelti jaettiin kuuteen osaan ja se syötiin höyryävänä. Piirakka täytti koko ison lautasen ja korvasi hyvin yhden ruokailukerran ja oli toki paljon maittavampi.

Ajan tavan mukaan kesän antimia vietiin myös kaupunkiasuntoon talvella nautittavaksi: erityisen suosittuja olivat puutarha- ja metsämarjat ja niistä tehdyt hillot sekä sienet. Muistan eräänkin kerran asuessamme talvisin Turussa veimme sinne puolukoita isossa, matalassa mutta pitkässä, kahden kannettavassa pärekorissa. Pärekoriin mahtui useita ämpärillisiä puolukoita. Matkaan sisältyi kolme junan vaihtoakin matkalla Vierumäeltä Turkuun. Kantaessamme pärekoria saimme osaksemme runsaasti kateellisia katseita. Tämä oli sitä aikaa, kun junamatkojen retkieväät olivat keitetyt tai paistetut kananmunat, leivänpala ja maitopullo. Maitopullona toki patenttikorkkinen entinen Vichy-pullo.

Aviopari Laina ja Leo Aario olivat hyvin luontokeskeisiä: Leo oli edennyt urallaan maantieteen professoriksi osin kasvitieteellisin ansioin. Hän oli tähdännyt alunperin kasvitieteen professoriksi, mutta hänen siihen astiset tieteelliset työnsä olivat lahinnä kasvimaantieteellisiä ja niinpä hän saattoi hakea maantieteen professorinkin virkaa. Rakkaus luontoon ja kasvitieteeseen näkyy tänäkin päivänä Huvilan kasvustossa, Leon tapana oli istuttaa eksoottisiakin kasveja Huvilalla tutkiakseen menestyisivätkö ne tässä ilmastossa ja maaperässä. Vielä tänäkin päivänä kasvustoon putkahtelee harvinaisia ja osin tuntemattomiakin kasveja. Mainittakoon, että tulijaa tervehtivän komean mastotammen on Leo alun perin kasvattanut tammenterhosta aluksi kaupunkiasunnon ikkunalaudalla.

Kuusikymmen luvulle tultaessa alkoi, kuten muuallakin Suomessa, vahva sukulaispohjainen maanviljelyyn perustuva kyläyhteisö rapautua. Niin tapahtui Kalaksuessakin. Vanhojen maanviljelijöiden siirtyessä manan majoille seuraajaa ei tahtonut löytyä. Lapset muuttivat kaupunkeihin paremman ja helpommankin elämän toivossa. Maanviljelys keskittyi: usein maanviljelystä tuli sivutoiminen ammatti, pääammatti saattoi olla putkimies, kirvesmies, sähköteknikko, maalari jne. Karja hävitettiin liian raskaana ja aikaa sitovana toimena. Peltoja toki viljeltiin, mutta suurempina kokonaisuuksina: usein vuokraviljelminä.

Näin Kalaksuestakin kehittyi vähitellen se mikä se on nykyisinkin eli kesämökkikylä, jossa toki asujaimisto vielä on kaukaista sukua keskenään.

Kuva 1 Huvilan nurkalla Talvisodan aikaan Tammikuussa 1940.

Äiti Laina ja lapset: Pirkko, Lauri ja Risto, isoisä Karl Leander sekä oikealla tontin lahjoittanut Taavi Erlander Suvikumpu

Kuva 2 Elämää paratiisissa. Kuvassa uimassa Leo, veneessä  Pirkko ja Lauri Aario

Kuva 3 Tyytyväisiä lounastajia mustikkapiirakka-aterian  jälkeen. Kuvassa Pirkko ja Risto Aario

 

Tuu tupahan yhteystiedot 2016

Omakylä Vuolenkoski Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ville Pisto, 044 35 72 082, ville.pisto@vuolenkoski.fi

ja tapahtumakoordinaattori Paula Holmström, 050 564 26 71, paula.holmstrom@vuolenkoski.fi

tuutupahan@vuolenkoski.fi

Kyläpiste palvelee
 

Ma 9 - 15  Kyläpiste avoinna

Ti  9 - 15  Kyläpiste avoinna, Hieroja, ajanvaraus

Ke 9 - 15  Kyläpiste soittoaika

To 9 - 15  Kyläpiste soittoaika

Pe 9 - 15  Kyläpiste soittoaika

La 9 - 15  Kyläpiste avoinna

 

Yhteystiedot:

Kyläpiste, Pauliina, 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamäki.fi

 

 

 

Jaa Facebookissa