Yhteisötaidetta kylänrannassa

Ja täältä pääset katsomaan miten mukavaa oli!

 

Tervetuloa ulkomaalaustapahtumaan Vuolenkosken kesätorin rantaan

sunnuntaina 14.12.2014 kello 13, kun joulukalenterin 14. luukku aukeaa!

Maalaamme Enni Kömmistön johdolla öljyväreillä pari yhteismaalausta vanhoihin lasioviin ja kukin osallistuja voi luoda omia maalauksiaan vanhoihin ikkunoihin.

Tapahtuman teemana on ajatus paikallisen kansallismaiseman ikuistamisesta ja toisaalta havainnosta maalaamisesta, luonnon tarkkailusta sekä yhdessä tekemisestä.

Lasin läpi voidaan havainnoida tai toisintaa vaikkapa vastapäisen saaren metsänraja siinä, missä se kohtaa taivaan tai vielä sulan Kymijoen.

Yhteismaalauksia tehdessä pääsemme kokeilemaan materiaaleja, oppimaan toisiltamme, jatkamaan toistemme aloittamia ideoita tai tekemään samasta aiheesta rinnakkain yhteistä teosta.

Valmiit teokset ikuistetaan kameroin paikan päällä. Valokuvaan tallentuu teoksen suhde ympäristöönsä, jolloin osa teosta on myös siitä otettu valokuva.

Töistä järjestetään yhteisnäyttely kylän rantaan tai kenties tuomme aikaansaannokset esille myös ydinkeskustaan, kaikkien ohikulkijoidenkin iloksi.

Osallistuminen ei edellytä aikaisempaa kokemusta öljyvärimaalauksesta ja on ikärajaton.

Mukaan: Riittävän lämmin vaatetus, suojaessu tai rönttövaatteet ja hanskat tai lapaset, joiden mahdollinen likaantunen ei haittaa. Jos sinulla on kotona vanha, käytöstä poistunut ikkuna, voit ottaa sen mukaasi.
 

Tavataan rantsussa!

ps. tästähän voi lutviintua oiva joululahjaideakin...

 

Tontun tarinoita:

“Taidetta!” sanoi Tonttu Töpsykkä ja polkaisi huopatohvelinsa hankeen niin, että jälki jäi puolen metrin syvyyteen eikä tohveli meinannut kaksinkäsinkiskomallakaan lähteä irti.

“Suurta taidetta! Taidetta elämään! Taidetta kaikille! Taidetta sen olla pitää!” Töpsykkä puuskahteli, löi vantuulla ilmaan, pyörähti ja kaikessa tohkeudessaan töpsähti penkkaan. Sielunpalolla tonttu keräsi repusta pudonneet pelit ja pensselit, sudit, telat ja tonttukoulun aikaiset vesivärinappien jäämistöt hangesta.

Boheemia olotilaansa toteuttaen hän heilautti pitkän kaulahuivinsa olan yli, nosti nenännypsykän kohti talvista iltataivasta, piirsi pensselillä pari ympyrää tähtien sekaan ja lähti taiteilemaan. Mutisi mennessään jotakin. Ranskaa taisi olla. Iittiläisittäin äännettynä.

 

01.12.2014
02.12.2014
03.12.2014
04.12.2014
05.12.2014
06.12.2014
07.12.2014
08.12.2014
09.12.2014
10.12.2014
11.12.2014
12.12.2014
13.12.2014
14.12.2014
15.12.2014
16.12.2014
17.12.2014
18.12.2014
19.12.2014
20.12.2014
21.12.2014
22.12.2014
23.12.2014
24.12.2014
25.12.2014

Yhteystiedot (kopio)

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste avoinna

Toistaiseksi satunnaisesti. Tiistaisin hieroja Liisa Kuoppamäki ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamäki.fi