Päiväkirja

Kevät 2012

Maaliskuu 2010

  • Maaliskuussa 2010 koululle esiteltiin yhteistyöhanke, jossa tuotettaisiin kestävän kehityksen periaatteella lähielintarvikkeita myyntiin ja koulun omiin tarpeisiin.Hankkeen olisi tarkoitus olla kyläyhteisön, eri sidosryhmien ja koulun yhteinen hanke.
  • Vierumäellä sijaitseva Marjatta ja Eino Kollin Säätiö rahoittaa periaatteidensa mukaisesti hankkeita, jotka liittyvät elinympäristön kehittämiseen, ympäristöteknologiaan ja haja-asutusalueiden kestävän elinkeinorakenteen kehittämiseen.
  • Perustettavan hankkeen rahoitusjärjestelyjen tiimoilta päätettiin olla yhteydessä Kollin Säätiöön.
  • 19.3. Apurahahakemus Kollin Säätiölle lähetettiin.
  • 29.3. hanke esiteltiin koulun vanhempainillassa ja se sai selvän kotien ja kylän tuen. Päätettiin, että hankkeessa edetään ja talkootyöstä keskustellaan tarpeen mukaan.
  • Erityisesti yrittäjyyskasvatus koettiin myönteisenä asiana.
  • Tältä pohjalta hankkeesta kerrottiin koulun kevättiedotteessa kaikille huoltajille.
  • Hanke liitetään osaksi koulun vuosittaista työsuunnitelmaa.
  • 31.3. Kollin säätiö ilmoitti hyväksyneensä hankkeen apurahahakemuksen.

Huhtikuu 2010

  • 8.4. Oma Kylä Vuolenkoski Oy:n toimesta hankkeelle avattiin oma erillinen pankkitili rahaliikennettä varten.
    Hankkeen rahoituksesta vastaavat Kollin Säätiö ja Oma Kylä Vuolenkoski Oy.
  • Hankkeen verkkosivut avautuivat 9.4.2010.
  • 13.4.Pidettiin työryhmän tapaaminen hankkeen käytännön toimien järjestelyjä varten.
    Ensimmäisessä vaiheessa hankeesta keskustellaan koulun opetuksen puitteissa.
    Huhtikuun aikana tutustutaan kasvimaan muokkaamisen periaatteisiin ja käytännön toimiin.
    Käytönnön viljelytöitä ailoitellaan toukokuussa.
  • 14.4. Kyläkoulun kasvimaa-aiheesta keskusteltiin laajasti koulussa. Kaikki olivat hyvin innostuneita.
    Ryhdyttiin laatimaan hankkeelle sopivaa tunnusta, logoa.
  • 14.4. hankkeelle perustettiin Kasvimaa-kasvulohko, 0,02 hehtaaria.
  • Viikolla 16 koulussa hankkeelle laadittiin ahkerasti tunnusehdotuksia.
  • Viikolla 16 suunniteltiin myös yhteistyöasioita 4H-ohjaajan kanssa, ja sovittiin pellon muokkaamisesta ja maaperätuntemuksen selvittämisestä koululaisille.
  • Keskiviikkona 28.4. Antti Finskas valmistelee, kyntää, koululaisten kanssa viljelykäyttöön tulevan peltoalan. Samalla Antti esittelee ja kertoo koululaisille viljelyyn liittyvistä maalajiasioista.
    Pellon muokkausta seuraamaan ovat tervetulleita kaikki asiasta kiinostuneet. Peltotyöt aloitetaan kello 11.45.

Toukokuu 2010

  • 4H-ohjaaja Anni Purhonen johtaa ensimmäisen peltotyöpäivän 21.5. perjantaina.

Kesäkuu 2010

  • Kesän peltokerhopäivät pidetään pääsääntöisin tiistaipäivinä kello 12 alkaen.
  • Kuuma ja kuiva kesä koetteli erityisesti herneviljelmää.

Elokuu 2010

  • 13.8.perjantaina pelto kitkettiin ja perunavaot aurattiin.
    Ensimmäiset perunat vietiin ruokalaan maistamista varten.

Syyskuu 2010

  • Maanantaina 27.9. kasvimaan sato korjattiin talteen. Peltotyöt tehtiin 4H-ohjaaja Anni Purhosen johdolla.
    Kasvimaan käyttöä suunnitellaan taas keväällä uudestaan.

Vuoden loppu 2010

  • Kasvimaan maukkaita antimia saatiin maistella kouluruokailun yhteydessä useaan kertaan. Koulutiloja koristeltiin kauniilla auringonkukkakimpuilla ja asetelmilla.

Kevät ja kesä 2011

  • Kyläkoulun kasvimaa -projektin ohjaajina työskentelevät alkavan kasvukauden alusta alkaen Nane Veijola ja Johanna Salonen.
  • 5.-6. -luokan oppilaiden kanssa aloitetaan projektin, jonka aikana istutetaan koulun kasvimaalle kukkia ja muita viljelyksiä. Oppilaat pääsevät pajapäivänä valmistamaan yhdessä suunniteltuja tuotteita ja käsitöitä. Tarkoituksena on, että 5.-6. luokan oppilaat myyvät sekä kasvimaan antimia, että pajapäivänä valmistettuja tuotoksia kylän kesätorilla.
  • Svengi on mukana kesätorilla 18. kesäkuuta ja heinäkuussa 2. ja 16. ja 30. päivä, sekä 6. elokuuta.
  • Kutakin torikertaa on hoitamassa aina vastuuryhmä, jolla on kasvimaan järjestäjävuoro samalla viikolla.
  • Kesätorin tuotto menee suoraan 5.-6. -luokan oppilaille siten, että viime vuoden kyläkoulun kasvimaa-hanke saa nyt uuden ulottuvuuden kaupallisen idean myötä.
    Koululaisille varataan kesätoripaikka koko kesäksi, joten mikäli oppilaat keksivät kesän aikana jotakin sellaista omaa myytävää tai omia tuotteita, joita he haluaisivat tulla yksin tai kaverin kanssa myymään kesän aikana, niin se on mahdollista.
    Ensimmäinen pajapäivä 5.-6. -luokan oppilaille on järjestetään torstaina 5.5.
    Toukokuun aikana on myös tarkoitus järjestää istutuspäivä kasvimaalla.
  • Ensimmäisen pajapäivän aikana, 5.5. torstaipäivä, askarreltiin myytävää kesätorille.
  • Toinen pajapäivä pidettiin keskiviikkona 18.5.
  • Svengin ensimmäinen peltotyöpäivä, istutuspäivä, pidettiin 25.5. keskiviikkona. Peltoon laitettiin kasvamaan porkkanaa, perunaa, purjosipulia, kerä- ja lehtisalaattia ja kevään kukkia.

  • Kolmas pajapäivä pidettiin tiistaina 31.5.
  • Kesän aikana toiminta oli sangen vilkasta: peltotöitä, torimyyntiä ja kerhotapahtumia.
    Myyntityö toi hankkeen yrittäjyysosan hyvin esille.
  • Svengin laavuilta pidettiin koululla maanantaina 8. elokuuta kello 18 alkaen.
    Laavuillassa toimintaan osallistuneet koululaiset palkittiin lahjakortilla, jonka summa koostuu hankkeen myötä ansaitusta tuotosta.

Syksy 2011

  • Svengin sadonkorjuupäivä pidetiin maanantaina 29.8.2011.

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan uusittuun Kyläkeskukseen ja kyläkauppaan sekä uusiin mutta tuttuihin kyläläis-M-kauppiaisiin tammikuussa 2024.
 
Kyläneuvonta: 044 788 7878
 

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 
Hieroja Minna Kangassalo palvelee Kyläkeskuksella alkaen 25. tammikuuta 2024 aina torstaisin joka toinen viikko,
ajanvaraus p. 040-7411125 soittamalla tai viestillä.
 
Parturi-kampaaja Sini Susanna sopimuksen mukaan. Ajanvaraus: 044 988 2733
 
Yhteystiedot:
Kyläpiste 044 788 7878
Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry