Lusin Kyllikit Vuolenkoskella ti 7.5.

Kyläpalvelu - Lusin Kyllikit saapuvat tiistaina 7.5. tänne meidän vieraaksi ja kutsuvat samalla kylän väestön tutustumaan / osallistumaan Lusin palkittuun Kyllikit -Kyläpalveluun.

Lusin kylän seniorit ovat kokoontuneet kerran viikossa Lusin koululla pitämässä Kyllikki päivää liikkuen, ruokaillen, sekä pitäen oppituntia koululaisten kanssa hyvässä vuorovaikutuksessa.

Vuolenkosken Kyllikki -päivän ohjelmassa on kyläjumppa, kahvit, sekä ohjelma tunti.

Päivä alkaa Vuolenkoski Areenalla klo 10 kyläjumpalla, josta siirtyminen paloaseman kokoustilaan kahvittelu tauolle, sekä ohjelma tunnille. 
Tämän jälkeen Kyllikki väki ruokailee Vierumäellä.

Alustavasti ohjelma menisi suunnilleen näin:
Klo 10:00 Liikkumista Areenalla (Pekka Ojanen)
Klo 11:00 Kahvit paloasemalla (Vuolenkoski tarjoaa)
Klo 11:30 Ohjelma tunti koulutustiloissa. (Pekka Ojanen)
Klo 12:30 Tilaisuus päättyy.
Klo 13:00 Kyllikit ruokailevat Vierumäellä

Lusin Kyllikit ovat toimineet vuodesta 2007 lähtien, ja viikkotapaamisen ideana on ollut yhteinen päivä vaihtuvin teemoin.

Tervetuloa mukaan

Pekka Ojanen
Lusin Kyllikit -Kyläpalvelu

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan upouuteen, maaliskuussa 2021 avattuun Kyläkeskukseemme!

 Kyläneuvonta: 044 788 7878

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 

Hieroja Liisa Kuoppamäki palvelee Kyläkeskuksella parillisina viikkoina tiistaisin ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamaki.fi

 

 Parturi-kampaaja Sini Susanna sopimuksen mukaan. Ajanvaraus: 044 988 2733