SEURAKUNNAN TOIMINTAA KYLÄLLÄMME

Jumalanpalvelukset

Jumalanpalveluksia pidetään joko seurakuntakodilla, rukoushuoneella tai kappelilla. Tarkemmat ajankohdat löytyvät kirkollisista ilmoituksista ja paikkatiedot sivulta: Seurakunnan tilat kylällämme.

Perheiden pysäkki

Vuoden 2013 alussa lähti kylällämme pyörimään seurakunnan, kylän aktiivisten äitien ja Omaverkko-projektin toimesta Perheiden pysäkki-toiminta.

Omaverkko-projektin vetämien, kyläläisten kanssa käytyjen juttutuokioiden kautta tuli ilmi, että kylällämme kaivattaisiin lisää toimintaa alle kouluikäisille lapsille. Myös työssäkäyville vanhemmille toivottiin mahdollisuutta kokoontua ja vaihtaa kuulumisia ilta-aikaan mukavassa ja rennossa hengessä.

Perheiden pysäkki on kaikille lapsille, äideille, isille, mummoille ja vaareille avoin jutustelu- ja leikkipaikka. Perhepysäkin toimintaa ovat kylän äidit suunnitelleet yhdessä seurakunnan lastenohjaajan kanssa.

Jokaiselle kerralle valitaan ”emäntä”, joka huolehtii sen kerran kahvitteluhetken annista. Perheiden pysäkillä on vietetty pelipäivää, askarreltu pääsiäiseksi koristeita, jutusteltu, leikitty sekä kevään viimeisellä kerralla äidit pääsivät nauttimaan käsihoidosta lasten puuhastellessa ohjatusti ulkona.

Lisätietoja lastenohjaaja Railalta numerosta: 044-7665375 tai sähköpostitse osoitteeesta: perheidenpysakki@vuolenkoski.fi

Perheiden pysäkki kokoontuu joka toinen torstai kello 16.30-18.30 Seurakuntakodilla (Piilahdentie 33 A).

Nuorten illat

Vuolenkoskella 2012 loppusyksystä pyörähti käyntiin 6-9 luokkalaisten nuortenillat yhteistyössä omaverkko –projektin, kyläläisten, Iitin kunnan ja seurakunnan kanssa. Aluksi nuoret kokoontuivat seurakuntakodilla, mutta isompien tilojen tarpeessa kokoontumiset siirtyivät kylän seuratalolle, jossa onkin ollut vilskettä perjantai-iltaisin nuorten kokoontuessa viettämään aikaa yhdessä. Yhdessä hengailun ja pelailun lisäksi nuortenilloissa on vietetty vappua, järjestetty discoa, paisteltu makkaraa laavulla. Iltojen ohjelmaa on suunniteltu yhdessä nuorten kanssa. Vireästä ja hienosti käyntiin lähteneestä kylän nuortentoiminnasta on kiittäminen kylämme aktiivisia vanhempia, jotka ovat jakaneet nuorteniltojen valvontavuoroja yhdessä seurakunnan ja kunnan nuortenohjaajien kanssa. Uusia ohjaajia mahtuu lisään mukaan! Lisätietoja voi kysellä nuokku@vuolenkoski.fi

Nuortenillat perjantai-iltaisin Seurakuntakodilla 16.9 alkaen! Kaikki mukaan!

Nuokulla kokoontuvat kello 17.30-19.00 n. 5-6 luokkalaiset ja kello 19-21.00 yläastekoululaiset ja siitä vanhemmat.

Lähetyspiiri

Seurakuntakodilla (Piilahdentie 33A) kokoontuu kerran kuukaudessa tiistaisin kello 13 lähetyspiiri, jossa kuullaan sanaa, rukousta sekä oman seurakunnan lähettien kuulumisia, vietetään aikaa yhdessä ja kahvitellaan. 

Kevään kokoontumiset:Tiistait 31.1., 7.3., 28.3. ja 25.4. klo 13. Lämpimästi tervetuloa!

Lisätietoja lähetyssihteeriltä: 050-3871653

Vanhemman väen kerho

Seurakuntakodilla (Piilahdentie 33 A) kokoontuu myös kerran kuukaudessa, maanantaisin klo 12-13.30 Vanhemman väen kerho.

Kevään kokoontumiskerrat: 22.1, 20.2., 20.3., 104. ja 12.5. kevätjuhla seurakuntakeskuksessa Kausalassa klo 12 ja kevätretki 17.5 

Kauniin kyläkirkkomme monenlaiset tapahtumat ympäri vuoden -> sivulle tästä

 

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste palvelee
 

Ma 9 - 15  Kyläpiste avoinna

Ti  9 - 15  Kyläpiste avoinna, Hieroja, ajanvaraus

Ke 9 - 15  Kyläpiste soittoaika

To 9 - 15  Kyläpiste soittoaika

Pe 9 - 15  Kyläpiste soittoaika

La 9 - 15  Kyläpiste avoinna

 

Yhteystiedot:

Kyläpiste, Pauliina, 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamäki.fi

 

 

 

Jaa Facebookissa