Maanantaina tanssitaan koulun pihamaalla ja sateen sattuessa sisätiloissa, tule sinäkin!

Tulevana maanantaina 13.7. pihajumppaillaan taas kyläkoulumme pihamaalla. Luvassa onkin tällä kertaa tanssin hurmaa Mia Siivosen ohjaamana. Kello 17 aloitetaan latinomix-tunnilla ja tutustutaan kuubalaisiin rytmihin  ja kello 18 jatketaan Dancemix-tunnilla, jolloin luvassa hiphoppia, katutanssia ja poppia. Kaikki rohkeasti mukaan kokeilemaan! 

Jumppatuokiot ovat aina 45 minuutin mittaisia, joissa hyvä fiilis ja tekemisen meininki ovat taattuja! Nämä liikunnan ilot ja hikipisarat kustantavat sen 7 euroa aikuisilta per tuokio ja lapsilta 5 euroa per tuokio. Varaathan käteistä mukaan ja mielellään tasaraha. Kaikki tuokiot sisältävät liikunnan ilo -takuun. Jos mieli on myrtsinä liikuntatuokion jälkeen, olemme kovin, kovin ihmeissämme ja tutkimme asiaa! 

Suomen niin kovin oikukkaiden, haasteellisesti ennustettavien säiden johdosta tunnit on mahdollista siirtää nyt sisätiloihin, liikuntahallille sateen sattuessa. Sisätiloissa yhdessä liikkuessamme noudatamme erityistä varoivaisuutta ja Iitin kunnan ja kansalaisopiston määrittelemiä ohjeistuksia. Tunneille osallistutaan ainoastaan oireettomina ja terveinä. Tiloihin tullessa ja lähtiessä pestään ja desinfioidaan kädet. Vältetään yhteisten puku- ja peseytymistilojen käyttöä. Käytetään omaa jumppamattoa ja liikuntavälineitä. Huolehditaan turvaväleistä, käsihygieniasta ja oikeasta yskimistekniikasta. Ohjeet kokonaisuudessaan löytyy vielä liikuntahallin seinältä sekä Iitin kunnan sivuilta ja vapaa-aikapalveluiden facebook-sivuilta.

Nautitaan siis liikunnan ilosta ja pidetään huolta toinen toisistamme otamalla huomioon ohjeet!

Nähdään siis maanantaina!

01.12.2019
18.09.2019
04.06.2019
11.12.2018
20.11.2018
24.04.2018
24.01.2018
30.12.2017
19.11.2017
10.11.2017
18.09.2017
25.04.2017
11.12.2016
23.06.2016
24.05.2016
03.04.2016
09.12.2015
13.07.2015
16.06.2015
14.05.2015
23.04.2015
10.04.2015
04.04.2015
11.03.2015
26.02.2015
14.02.2015
28.01.2015
26.10.2014
21.10.2014
07.09.2014
31.07.2014
25.07.2014
18.06.2014
11.06.2014
13.05.2014
05.05.2014
14.04.2014
02.04.2014
03.09.2013

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste avoinna

Toistaiseksi satunnaisesti. Tiistaisin hieroja Liisa Kuoppamäki ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamäki.fi