Juuresten juhlaa!

Nyt se onkin sitten juuresten juhlaa kokeilevien kotikeittiöiden hellojen äärellä! Tässäpä sinulle siis kokeiltavaksi herkulliset kasvisreseptit, joissa hyödynnetään kotimaisia, edullisia juureksia. Monen päivän salaattia voit tehdä isomman annoksen  kerralla ja siitä annostella ravitsevaa lisäkettä aina pääruoan kaveriksi. Salaatti saa mukavaa vaihtelua vinkkilistan muunnoksilla esimerkiksi. Ruskistetut lanttukuutiot ovat puolestaan mitä herkullisin lisäke vaikkapa sunnuntain paistin rinnalle. 

Jälleen kerran voit napata nämä Maaseutunaistemme kotien arkistoista löydetyt reseptit tästä tai sitten viikolla nappaat kauppareissulla paperisen version kaupalta mukaan:

Monen päivän salaatti (noin 1,5 litraa salaattia)

Kastike
0,75 dl vaaleaa balsamiviietikkaa tai viinietikkaa
1,25 dl rypsiöljyä
1, 5 rkl sokeria, mustapippuria myllystä

Salaatti
2 - 3 (150 g) punasipulia
600 g kaalia
2 - 3 (300 g) porkkanaa

1. Sekoita kulhossa kastikkeen ainekset. Kuori ja hienonna sipulit. Laita hienonnettu sipuli kastikkeeseen marinoitumaan.
2. Raasta kaali ja kuoritut porkkanat. Sekoita kaikki ainekset. Purkita salaatti ja anna maustua muutama tunti tai seuraavaan päivään.

Vinkki: Lisää salaattiin erilaisia salaatteja tai versoja, appelsiinin tai mandariinin palasia, (paahdettuja) cashewpähkinöitä, paprikaa, kurkkua, raejuustoa jne.

Ruskistetut lanttukuutiot

1kg lanttua

2-3 rkl öljyä

0,5 tl suolaa

ripaus pippuria

1-2 rkl siirappia

salviaa tai rosmariinia

 

Kuori ja kuutioi lanttu. Kuumenna öljy padassa ja kääntele lanttuja öljyssä kunnes saavat väriä. Lisää mausteet ja hauduta kannen alla noin. 10 minuuttia tai kunnes ovat napakan kypsiä. Herkuttele!

 

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan uusittuun Kyläkeskukseen ja kyläkauppaan sekä uusiin mutta tuttuihin kyläläis-M-kauppiaisiin tammikuussa 2024.
 
Kyläneuvonta: 044 788 7878
 

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 
Hieroja Minna Kangassalo palvelee Kyläkeskuksella alkaen 25. tammikuuta 2024 aina torstaisin joka toinen viikko,
ajanvaraus p. 040-7411125 soittamalla tai viestillä.
 
Parturi-kampaaja Sini Susanna sopimuksen mukaan. Ajanvaraus: 044 988 2733
 
Yhteystiedot:
Kyläpiste 044 788 7878
Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry