Kinkeriperinne elää kylällä

Kinkerit, eli toiselta nimeltään lukuset olivat aikoinaan tilaisuus, jossa pastori kuulusteli kristinoppeja seurakunnalta. Vuonna 1686 kirjattiin kinkerit kirkkolakiin, jonka mukaan vanhemmat, isännät, palkolliset, lukuikäiset lapset sekä muu työväki tuli kokoontua lukupiireittäin kinkereille. Niillä olikin aikoinaan merkittävä kansansivistyksellinen vaikutus niin lukutaidon kuin myös Katekismuksen tuntemisen kautta, sillä mikäli ei osannutkaan opetettuja asioita, ei päässyt ripille eikä sitä myötä sitten naimisiinkaan. Kinkereiden yhteydessä oli myös tapana valistaa seurakuntaa hyvistä elämäntavoista. Kinkeritalo eli koti, jossa kinkerit järjestettiin oli velvollinen tarjoamaan ruoan seurakunnalle. Aikoinaan sitä kilpailtiinkin pitopöytien antimista;”Kenellä oli runsaimmat,arvokkaimmat ja herkullisimmat antimet pöydässä.” Kaikki muistavatkin varmaan Vaahteranmäen Eemelistä Kinkerit Kissankulmalla  hauskoine kommelluksineen.

Tänä päivänä kinkereiden vietto on valtakunnallisesti vähentynyt. Meidän kylällä kuitenkin perinne on vielä elossa ja itse asiassa kyläalueella järjestetään vuosittain kahdet kinkerit; yhdet Vuolenkosken puolella ja toiset joen toisella puolella, Kalaksue-Koskenniskassa. Torstai-iltana lukusia vietetäänkin Koskenniskan Kyläkirkolla, joihin olet lämpimästi tervetullut. Lukusien luonne ja merkitys on myös vuosien aikana muuttunut, joten kuulusteluja ei ole luvassa.

Koskenniska-Kalaksue -alueen kinkerit torstaina 21.4. klo 18 Koskenniskan Kyläkirkolla.

 

(Lähde: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sanasto, Aamenesta öylättiin.  http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Kinkerit)

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan uusittuun Kyläkeskukseen ja kyläkauppaan sekä uusiin mutta tuttuihin kyläläis-M-kauppiaisiin tammikuussa 2024.
 
Kyläneuvonta: 044 788 7878
 

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 
Hieroja Minna Kangassalo palvelee Kyläkeskuksella alkaen 25. tammikuuta 2024 aina torstaisin joka toinen viikko,
ajanvaraus p. 040-7411125 soittamalla tai viestillä.
 
Parturi-kampaaja Sini Susanna sopimuksen mukaan. Ajanvaraus: 044 988 2733
 
Yhteystiedot:
Kyläpiste 044 788 7878
Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry