Kuvassa Nastolan sivistystoimenjohtaja Jaana Suvisilta puhumassa yleisölle.

Rajat ylittävästä koulyhteistyöstä keskusteltiin Vuolenkoskella

Torstaina 29.11. Vuolenkosken kivikoululla keskusteltiin kouluyhteistyöstä Vuolenkosken ja Ruuhijärven välillä. Iitin ja Nastolan kunnista tuotiin viesti, että tulevista koulupiireistä halutaan keskustella perheiden kanssa ennen päätösten tekemistä. Tällä hetkellä Ruuhijärven lapsiperheet voivat päättää käyvätkö lapset Nastolan kirkonkylän vai Vuolenkosken alakoulua.

– Olemme siirtymävaiheessa. On tärkeää, että Ruuhijärvellä asuvia perheitä kuullaan, siitä missä he haluavat lapsensa käyvän koulua, selvensi Jaana Suvisilta, Nastolan kunnan sivistystoimenjohtaja.

– Toivon, että tulevaisuudessa asiasta tehdään mahdollisimman selkeä päätös. Näin koulutyön suunnittelu helpottuisi Iitin kunnassa, täsmensi Iitin sivistystoimenjohtaja Päivi Hyyrynen.

–  Pyrimme hakemaan mahdollisimman helppoa ja käytännöllistä sekä perheiden toiveita mukailevaa ratkaisua, jatkoi Iitin kunnanvaltuutettu Seppo Lehtinen.

Vuolenkosken koulun rehtori Jussi Mentu sen sijaan kertoi Ruuhijärveltä saapuneille perheille, että Vuolenkosken koulu on kyläkoulu ja sen tarkoituksena on olla lähellä ihmisiä.

– ­Kasvatustyötä tehdään yhdessä vanhempien kanssa.

Hyvässä hengessä käytyyn keskusteluun osallistui perheitä Ruuhijärveltä ja Vuolenkoskelta, kyläyhdistysten edustajat molemmilta paikkakunnilta ja Iitin ja Nastolan sivistyslautakuntien jäseniä sekä sivistystoimenjohtajat.  Keskustelutilaisuuden avasi Mennun ja opettaja Anni Mikkosen esittämä kappale Joulumaa.

Keskustelua kilometrirajoista

Ruuhijärveltä saapuneita mietityttivät erityisesti kilometrirajat eli se, kuinka etäältä lähdetään kouluun Vuolenkoskelle tai Nastolaan. Tällä hetkellä Vuolenkosken koulupiirin kilometrirajaa ollaan asettamassa 8–10 kilometrin etäisyydelle koulusta Ruuhijärven suuntaan.

Petri Honkanen Ruuhijärven kyläyhdistyksestä huomautti, että Ruuhijärven nuorisoseurantalon keskivaiheilta on noin tasan kymmenen kilometriä Vuolenkosken alakoululle.  Jaana Suvisilta muistutti, että perheitä palvelevat luontaiset reitit ja kulkusuunnat ovat tärkeämpiä kuin kiveen hakattu kilometriraja.

Kouluvalinta puhutti

Tulevaisuudessa koulutiensä Vuolenkosken alakoulussa aloittaisi mahdollisesti 5–6 lasta Ruuhijärveltä. Suvisillan mukaan perheen nuorimman lapsen aloittaessa koulunsa Vuolenkoskella tulisi perheen muiden lasten myös käydä samaa koulua. Näin samasta taloudesta ei lähtisi koulukyytejä eri kouluille.

Kysymyksen herätti myös Vuolenkosken alakoulun oppilaskapasiteetti. Rehtori Jussi Mennun mukaan koulussa voidaan järkevästi opettaa noin 60–70 oppilasta. Tulevana syksynä oppilaita Vuolenkosken alakoulussa on noin 40.

Keskustelutilaisuuden jälkeen halukkaat perheet ja lautakuntien jäsenet saivat tutustua Vuolenkosken alakoulurakennukseen.

 

 

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan uusittuun Kyläkeskukseen ja kyläkauppaan sekä uusiin mutta tuttuihin kyläläis-M-kauppiaisiin tammikuussa 2024.
 
Kyläneuvonta: 044 788 7878
 

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 
Hieroja, jalkahoitaja Minna Kangassalo palvelee Kyläkeskuksella
ajanvaraus p. 040-7411125 soittamalla tai viestillä.
 
Parturi-kampaaja Tiina Airanne palvelee Kyläkeskuksella parittomilla viikoilla torstaisin
ajanvaraus 045 1140401 soittamalla tai viestillä.
 
 
Yhteystiedot:
Kyläpiste 044 788 7878
Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry