Luistelun riemua

Liukumisen riemua miltein kolmenkymmenen vuoden ajan

Kirin urheilukentällä on liu`uttu jo 80-luvun puolivälistä. Luistelukenttää jäädytettiin ensin kyläläisten toimesta, minkä jälkeen Kausalankin VPK on käynyt kenttää jäädyttämässä. Vuonna -88 Vuolenkosken VPK:n talliin saatiin  uusi Bedford -merkkinen paloauto, joka mahdollisti letkuilla jäädyttämisen kylältä käsin. Vuolenkosken VPK:n Hannu Palmu vastasi alkuvaiheissa kentän jäädyttämisestä ja vesi haettiin tuolloin Kymestä.

Urheilukentällä sijaitseva luistelukenttä ei kuitenkaan ollut alueella ensimmäinen laatuaan. Tiettävästi ensimmäisen jäädytetyn luistelukentän kerrotaan sijainneen Koskenniskassa 60-luvulla voimalaitoksen läheisyydessä. Vaikka luistelukenttä sijaitsi maalla, saatiin kentälle vesi voimalaitokselta laskemalla. Vasta tuon luistelukentän jälkeen siirryttiin urheilukentän jäälle. 

Vuonna 1998 saatiin Iitin kunnalta oikea kaukalo urheilukentälle pelaajien iloksi. Kaukalo onkin ollut aktiivisessa käytössä viime vuosina. Tänä vuonna vähäluminen talvi on asettanut haasteita kentän jäädyttämiselle. Koska kunnon lumikerrosta ei pohjalla ollut, joutui jäädytyskertoja tekemään monin kerroin enemmän. Vihdoin pelaajien ja luistelijoiden odotus on päättynyt, sillä kylän ahkerat jäädyttäjät saivat luistelukuntoisen jään aikaan tammikuun puolivälin tienoilla. 

Eikun luistimia kaivamaan!

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan uusittuun Kyläkeskukseen ja kyläkauppaan sekä uusiin mutta tuttuihin kyläläis-M-kauppiaisiin tammikuussa 2024.
 
Kyläneuvonta: 044 788 7878
 

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 
Hieroja, jalkahoitaja Minna Kangassalo palvelee Kyläkeskuksella
ajanvaraus p. 040-7411125 soittamalla tai viestillä.
 
Parturi-kampaaja Tiina Airanne palvelee Kyläkeskuksella parittomilla viikoilla torstaisin
ajanvaraus 045 1140401 soittamalla tai viestillä.
 
 
Yhteystiedot:
Kyläpiste 044 788 7878
Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry