Vielä ehdit mukaan!

Toukokuun 8. päivä, torstai-iltana järjestetään Seuratalolla Yrittäjäkäräjät Omaverkko – projektin puuharyhmän toimesta. Hurjasta nimestään huolimatta, illan tarkoituksena on jutustella maaseudulla yrittämisestä ja siihen liittyvistä ajatuksista ja haasteista leppoisasti kahvikupin ääressä.

Omaverkko – projektin toimesta toteutettiin kyläalueen yrittäjien juttutuokiot kesän 2012 aikana, joita oli yhteensä 68 kappaletta. Juttutuokioiden tarkoituksena oli kartoittaa alueen yrittäjyyden ja palveluiden tuottamisen nykytilaa, haasteita sekä mahdollisuuksia. Talven aikana puuharyhmä onkin koonnut yhteen juttutuokioissa esille tulleita ilmiötä yrittäjyydestä ja elinkeinotoiminnan harjoittamisesta. Tämän yhteenvedon tulokset tullaan tiivistetysti esittelemään Yrittäjäkäräjien yhteydessä.

Lisäksi Seuratalolle on kutsuttu kolme mielenkiintoista lähiseudun yrittäjää kertomaan oman tarinansa sekä kokemuksistaan maaseudulla yrittämisestä. Yksi heistä on Jaalassa, Huhdasjärvellä toimivan matkailutila Sinibell:n yrittäjä Karoliina Suikkanen. Sinibell on tarjonnut majoituspalveluita Jaalassa vuodesta 1978. Majoitus, juhla ja aktiviteettipalveluiden lisäksi tilalla viljellään mansikkaa. Tuore yrittäjäpariskunta, Karoliina ja Harri Suikkanen ovat toimineet isäntinä tilalla nyt kolmisen vuotta. Yrittäjäpariskunta on ollut myös aktiivisesti mukana kehittämässä Repovesikeskus –palvelua.

Toinen yrittäjävierailija on Sami Näsi Asikkalasta. Tmi. Asikkalan Auttava Käsi on Samin vuonna 2001 perustama monialayritys, joka tarjoaa Päijät-Hämeen alueella muun muassa erilaisia metsurintöitä, kuten pihapuiden kaatoa, myrskypuiden raivauksia, taimikonhoitoa ja ainespuun tekoa, sekä polttopuun myyntiä.

Padasjoen Auttoisista saapuu paikalle myös Keinuhongan tilan ja Lifestyle puoti Suvimarjan emäntänä toimiva Suvi Siljander. Lifestyle puoti Suvimarja sijaitsee tilan vanhassa navetassa, jonka yhteyteen avattiin vuosi sitten lähiruoka- ja luomumyymälä, Navettamarket, josta saa muun muassa oman tilan lihatuotteita. Suvimarja puoti toimii myös internetissä nettipuotina. Ohessa kaksi linkkiä tilasta Kotivinkki –lehdessä ja Etelä-Suomen sanomien omaan kotiin -liitteessä julkaistuihin artikkeleiden tiivistelmiin.

http://www.kotivinkki.fi/sisustusideat/keltainen-unelma-maaseudulla

http://www.ess.fi/omaankotiin/kotona/2013/12/28/maatilalla-koti-ja-tyo-yhdistyvat

Kaikki lähialueen yrittäjät ja yrittäjyydestä kiinnostuneet; Tervetuloa!

Voit ilmottaa tulostasi vielä tiistai-iltaan 6.5. mennessä, ja toki paikalle voi vain saapuakin. Pieni esitieto saapujista helpottaa kahvinkeittäjien laskuja, joten sen vuoksi otamme mielellämme ilmoittautumisia vastaan

joko omaverkko@vuolenkoski.fi tai

Paulalle 050-5642671

Villelle 044-3572082

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan uusittuun Kyläkeskukseen ja kyläkauppaan sekä uusiin mutta tuttuihin kyläläis-M-kauppiaisiin tammikuussa 2024.
 
Kyläneuvonta: 044 788 7878
 

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 
Hieroja, jalkahoitaja Minna Kangassalo palvelee Kyläkeskuksella
ajanvaraus p. 040-7411125 soittamalla tai viestillä.
 
Parturi-kampaaja Tiina Airanne palvelee Kyläkeskuksella parittomilla viikoilla torstaisin
ajanvaraus 045 1140401 soittamalla tai viestillä.
 
 
Yhteystiedot:
Kyläpiste 044 788 7878
Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry