"Kässäily on siistii!"

Ala-asteen puutyöluokasta kuuluu tiistai-iltapäivänä iloinen kikatus ja jutustelu. Kylän lapset ovat kerääntyneet Kässäkerhoon katsomaan, mitä Maarit on tälle kerralle keksinyt heille tekemistä. Kaikenlaista on nimittäin saatu vuoden aikana aikaiseksi. Tytöt esittelevät valmistamiaan t-paitoja, joita kuulemma on työstetty kolmella eri tekniikalla. Tiina näyttää esimerkkinä maalaamaansa hihatonta paitaa, jonka rinnusta koristaa värikkäät kirjaimet. Lisäksi on tehty muun muassa farkkukasseja ja pipoja ommellen, nahkatyönä vyöt, paperimassasta muotoillen kulhot. Paljon on hyödynnetty erilaisia kierrätysmateriaaleja. Tällä kertaa valmistetaan mainoksia vappupäivän kevätesitystä varten, jonne on tulossa myös näyttely kässäkerhon tuotoksista. Tytöt leikkaavat värikkäitä kuvioita, joita Maarit liimailee isoon mainokseen. Yhteistyö näyttää sujuvan mallikkaasti! Maarit kertookin, että kerhon ideana on, että koululaiset voivat tulla silloin, kun huvittaa, haluaa ja jaksaa. Osanottajia, tyttöjä ja poikia on ollut molemmissa kerhoissa keskimäärin 8-10 kappaletta, mistä päätellen nuoria on aika usein "huvittanut lähteä kässäilemään".

Kässäkerho on osa valtakunnallista Opetushallituksen Perusopetus paremmaksi (POP) -hanketta, jonka osana on koulujen kerhotoiminnan kehittäminen. Myös Iitti on aktiivisesti mukana Koulun kerhotoiminta -projektissa. Projektin puitteissa toteutettaviin kerhoihin osallistuminen on lapsille täysin maksutonta ja vapaaehtoista. Valtakunnallisesti kerhotoimintaan on osallistunut jo 320 000 oppilasta Suomessa. Kylämme koulu on panostanut projektiin kahdella kerholla;  klo 13.30-15.00 pienten ryhmä (6-8vuotiaat) ja 15.00-16.30 isompien ryhmä (9-12vuotiaat). Ohjaajana toimii Maarit Harju. Projekti jatkuu vuoden 2014 loppuun, joten kaikki vain mukaan kässäilemään taas ensi syksynä!

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan uusittuun Kyläkeskukseen ja kyläkauppaan sekä uusiin mutta tuttuihin kyläläis-M-kauppiaisiin tammikuussa 2024.
 
Kyläneuvonta: 044 788 7878
 

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 
Hieroja, jalkahoitaja Minna Kangassalo palvelee Kyläkeskuksella
ajanvaraus p. 040-7411125 soittamalla tai viestillä.
 
Parturi-kampaaja Tiina Airanne palvelee Kyläkeskuksella parittomilla viikoilla torstaisin
ajanvaraus 045 1140401 soittamalla tai viestillä.
 
 
Yhteystiedot:
Kyläpiste 044 788 7878
Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry