SuomiMeloo kylään!

SuomiMeloo -tapahtuma rantautuu kyläämme tulevana viikonvaihteena 13.-14.6. Nyt koko kylä ihmettelemään mikä on homman nimi. Kylän Koskipoika-soppatykki täräytetään tulille ensimmäistä kertaa ja maittavalla lohikeitoksella ravitaan niin vesiteitse kuin rantamaita pitkin tienoillemme kulkeva kansa. Tältä kylältä ei kukaan lähde nälkäisenä! Tulehan Sinäkin maistiaisille - Keittolounasta on myytävänä lauantain Kesätorilla!

 

Mikä on SuomiMeloo -kanoottiviesti?

Viesti Joensuusta Heinolaan kuljettaa mukanaan 60 joukkuetta ja 500 melonnan harrastajaa. Suomen suurin melontatapahtuma järjestetään tänä vuonna juhlamelontana, joka juhlii 30. yhtäjaksoista toteutuskertaansa. Reitti on yhteensä 600 kilometriä pitkä ja sitä melotaan viestimuotoisesti ympäri vuorokauden. Vuolenkoskistoppi on reitin viimeinen taukopaikka ennen Heinolan veteenpiirrettyä maaliviivaa.

Joukkueista on vesillä pääsääntöisesti koko ajan yksi kanootti. Melojat vaihtuvat reitin 30 osuudella. Melojien matkaa ovat turvaamassa alueiden järvipelastusyhdistykset sekä tapahtuman oma turvaryhmä. Huoltopisteitä on matkan varrelle sovittu 30. Suurta osaa niistä hoidetaan talkootyönä - näin myös meidän kylällä, jossa Kyläyhdistys on muiden vapaaehtoistouhuajien kanssa muonittamassa ja saunottamassa melojakansaa.

Tapahtuman järjestää Suomi Meloo ry, jonka muodostavat Suomen melonta- ja soutuliitto ry ja Suomen Latu ry. Tapahtuma on järjestetty vuodesta 1985 alkaen. Suomi Meloo ry:n tehtävänä on vuosittain järjestettävän viestin muodossa edistää retkimelontaa, tehdä tunnetuksi uusia melontareittejä sekä tavoittaa uusia harrastajia. Edellinen kanoottiviesti, vuoden 2013 SuomiMeloo melottiin täysin uudella reitillä välillä Kemihaara - Tornio. Mukana oli tälläkin kertaa kymmeniä joukkueita ja satoja melonnan ystäviä viettämässä ainutlaatuista melonta- ja lomailuviikkoa.

Tämä mukava, rentouttava ja iloinen liikuntaviikko kauniissa järvi- joki- tai merimaisemissa on tutustumisen arvoinen. Melontaviikko koostuu päivittäisista osuuksista, joiden pituus vaihtelee. Yötä päivää etenevää viestiä viedään johtokanootin johdolla yhdessä meloen ja kokeneemmat melojat valitaan pidemmille osuuksille. Joukkueet päättävät keskenään melontaosuuksiensa jaosta. Joukkueiden kipparit kutsutaan joka päivä pidettäviin kipparikokouksiin, joissa kerrotaan viimeisimmät ohjeet, kuten säätiedotukset.

SuomiMeloo -kanoottiviesti sopii kaikenikäisille ja -kokoisille. Mukana on melojia vauvasta vaariin. Jokaisessa joukkueessa on hyvä olla mukana myös kokeneempia, hyväkuntoisia ja taitavia melojia, jotka voivat meloa pidemmät ja olosuhteiltaan vaativammat osuudet. Kajakkikaksikko on SuomiMeloo -viestin yleisin kanoottimalli; kun kaksikon taka-aukossa meloo kokeneempi meloja, etuaukossa pärjää myös aloitteleva meloja. Mukana viestissä on myös kajakkiyksikköjä, joita on noin kolmannes kalustosta. Ja löytyyhän joukosta myös muutama intiaanikanootilla etenevä joukkue.

Tapahtuman verkkosivuilta löytyvään vaihtopaikkaohjelmaan merkitään yleisöosuudet, joille voi lähteä mukaan melomaan kuka tahansa asiasta kiinnostunut ilman omaa joukkuetta. SuomiMeloo -viestin vaihto- ja yöpymispaikoilla vietetään iloisia hetkiä hyvässä seurassa vesiltä saapuvia melojia odotellessa, nautitaan puffetin palveluista ja toisinaan laitetaan jopa tanssiksi. SuomiMeloo -viestin saapuminen on monelle reitin varren paikkakunnalle kesän ehdottomia kohokohtia.

(lähde: http://www.suomimeloo.fi)

Hyvät kylän Killet, Kallet ja Näpsäkät Tytöt - Merkataan Vuolenkoski Hyväntuulen kyläksi myös melojaharrastajien mieliin!

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan uusittuun Kyläkeskukseen ja kyläkauppaan sekä uusiin mutta tuttuihin kyläläis-M-kauppiaisiin tammikuussa 2024.
 
Kyläneuvonta: 044 788 7878
 

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 
Hieroja, jalkahoitaja Minna Kangassalo palvelee Kyläkeskuksella
ajanvaraus p. 040-7411125 soittamalla tai viestillä.
 
Parturi-kampaaja Tiina Airanne palvelee Kyläkeskuksella parittomilla viikoilla torstaisin
ajanvaraus 045 1140401 soittamalla tai viestillä.
 
 
Yhteystiedot:
Kyläpiste 044 788 7878
Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry