Vuolenkoski toi pojan kotiin

Vuolenkoski niitti kunniaa ja kultaa Lusin perinteisessä jalkapalloturnauksessa lauantaina. Hyvän mielen ottelussa pelasivat Heinolasta Lusin ja kirkonkylän joukkueet sekä Iitin Vuolenkoski. Kylän futaajat ottivat turnausvoiton kaatamalla molemmat joukkueet selvin luvuin. Kultaa kirkasti vielä se, että aiempina vuosina Vuolenkoski on tavannut jäädä heinolalaisten käsittelyssä hännän huipuksi.

Urheiluseura Kirin puheenjohtaja Heikki Lehtisen kipparoima Vuolenkosken joukkue seurasi ensin kentänlaidalta, kun kirkonkylän punamustat kaatoivat urheasti taistelleen Lusin. Ottelua seuratessa ehti vielä nauttimaan kupposen kuumaa ja pientä purtavaa lusilaisten järjestämästä kanttiinista.

Vuolenkoski pääsi tositoimiin iltapäivä auringon helottaessa. Ensimmäisessä ottelussa kaatui kirkonkylä luvuin 4-2. Pienen huilitauon jälkeen vastaan asettui Lusi. Tiukan 40 minuutin väännön jälkeen tuomarin tulosvihko näytti lukuja 2-0 Vuolenkosken hyväksi.

Molemmissa otteluissa Vuolenkosken puolustus piti, keskikenttä tahkoi tasaisen varmasti, vaihdot sujuivat vikkelästi ja kärkimiehinä loisti maaleja ja maalintekopaikkoja tehtaillut nuorisoviisikko Arponen-Arponen-Koukonen-Hämäläinen-Kyrkkö.

Kiitoksia kirkonkylälle ja Lusille jälleen hauskasta turnauksesta! Palataan asiaan ensi vuonna 10-vuotisjuhlaturnauksen merkeissä!

Vuolenkosken jalkapallojoukkue vuoden 2015 Lusin turnauksessa. alarivi vasemmalta (maalintekijät): Onni Kyrkkö, Arttu Hämäläinen, Lucas Arponen, Aapeli Koukonen, Sami Sinervo. Ylärivi vasemmalta: Janne Koukonen, Otto Arponen, Heikki Lehtinen, Kalle Pisto, Toni Pehkonen, Janne Arponen, Jani Kangas, Aleksi Savolainen, Tarmo Ahonen, Ville Pisto

 

 

 

24.04.2018
24.01.2018
30.12.2017
19.11.2017
10.11.2017
18.09.2017
25.04.2017
11.12.2016
23.06.2016
24.05.2016
03.04.2016
09.12.2015
13.07.2015
16.06.2015
14.05.2015
23.04.2015
10.04.2015
04.04.2015
11.03.2015
26.02.2015
14.02.2015
28.01.2015
26.10.2014
21.10.2014
07.09.2014
31.07.2014
25.07.2014
18.06.2014
11.06.2014
13.05.2014
05.05.2014
14.04.2014
02.04.2014
03.09.2013

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste palvelee
 

Ma 9 - 15  Kyläpiste avoinna

Ti  9 - 15  Kyläpiste avoinna, Hieroja, ajanvaraus

Ke 9 - 15  Kyläpiste soittoaika

To 9 - 15  Kyläpiste soittoaika

Pe 9 - 15  Kyläpiste soittoaika

La 9 - 15  Kyläpiste avoinna

 

Yhteystiedot:

Kyläpiste, Pauliina, 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamäki.fi

 

 

 

Jaa Facebookissa