Myllyn seinää koristama Kylämatka -taulu inspiroi muistelemaan!

Moni ohikulkija onkin varmaan jo huomannut myllyn seinässä komeilevan kylämatka-taulun. Katariina Hyytiäisen maalama ja Seppo Seppälän ideoima muistojen Kylämatka-taulu on valmistunut ja kiinnitetty jo arvoiselleen paikalle, Vuolenkosken vehnämyllyn seinämään. Tämä taidolla maalattu ja toteutettu taulu on jo itsessään nähtävyys ja arvokas taideteos kylällämme. Taulun yhteyteen on pitkin kevättä jo kerätty muistoja kyläalueen eri paikkoihin liittyen. Näitä pieniä, lyhyitä muistoja on voinut ja voi  jatkossakin kirjoitella lappuselle ja palauttaa Kyläpisteelle. Taulun tarkoituksena onkin toimia myös muistojen jakamisen innoittajana ja paikallishistorian esilletuojana. Muistoja kerätään taulun ympärille ja niitä vaihdetaan aina uusien tullessa tilalle. 

Kaikki innolla raapustelemaan paperille pieniä, mukavia, hauskoja, koskettavia, merkittäviä muistoja!

Kylätaulun avajaishetkinen torstaina 20.7 klo 14.30 Vehnämyllyn pihamaalla. Avajaisten kunniaksi Kaffinpaikan vitriinistä löytyy perinteistä täytekakkua.

Kylän väki

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan uusittuun Kyläkeskukseen ja kyläkauppaan sekä uusiin mutta tuttuihin kyläläis-M-kauppiaisiin tammikuussa 2024.
 
Kyläneuvonta: 044 788 7878
 

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 
Hieroja, jalkahoitaja Minna Kangassalo palvelee Kyläkeskuksella
ajanvaraus p. 040-7411125 soittamalla tai viestillä.
 
Parturi-kampaaja: Uusi parturi-kampaaja aloittaa lähiaikoina
 
Yhteystiedot:
Kyläpiste 044 788 7878
Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry