Kyläkirkolla kuullaan Oskari Merikannon tunnetuimpia teoksia ensi sunnuntaina, tervetuloa!

Saamme jälleen nauttia kauniista sävelistä Kyläkirkollamme lokakuun toisena viikonloppuna, kun Seppo Hilska tulee konsertoimaan Kimmo Puunenän säestämänä säveltäjä Oskari Merikannon tunnetuimpia teoksia, kuten Muistatko vielä sen virrenOnnelliset, Reppurin laulu ja monta muuta tunnettua sävelmää. Seppo Hilska on kylämme aktiivinen vapaa-ajanasukas, mutta myös lahtelainen laulaja, joka sattuman kautta löysi laulun 60-vuotiaana. Vaikka Sepon laulutaival on kulkenut etupäässä kevyemmän musiikin parissa, ovat viehättäneet eritoten Merikannon laulut Hilskaa. Kimmo Puunenä on puolestaan lahtelainen kanttori, kuoronjohtaja ja freelancermuusikko. Tällä hetkellä Kimmo johtaa viittä eri kuoroa, Lasvel kuoro ja Populus Lahdessa, sateenkaarimessukuoro Ääniset Helsingissä Kallion seurakunnassa, Orimattilan mieslaulajat ja Kirvunlauluseura. 

Konsertin ohessa tarjoillaan maittavat konserttikaffeet ja vapaaehtoinen kahviraha tänä vuonna 100 vuotta täyttävän Kyläkirkon hyväksi.

Lämpimästi tervetuloa nauttimaan tutuista suomalaisista sävelmistä!

 

Oskari Merikanto -konsertti Kyläkirkolla sunnuntain 13.10 klo 15 Vapaa pääsy

jär. Kyläkirkon kirkkotoimikunta

   

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan upouuteen, maaliskuussa 2021 avattuun Kyläkeskukseemme!

Kyläkeskus on auki seuraavasti 1.10. alkaen:

MA 9.30-15.30

KE 9.30-17.30

PE 9.30-15.30

LA 9.30-14.30

ti: Hieroja paikalla

Hieroja Liisa Kuoppamäki palvelee Kyläkeskuksella tiistaisin ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamaki.fi

 Parturi-kampaaja Sini Susanna sopimuksen mukaan. Ajanvaraus: 044 988 2733