Tuu tupahan -tapahtuman kyläkohde

Vuolenkosken paloasema

Valmistunut 2008

Vuolenkosken VPK

Vuolenkosken VPK on toiminut kylällä jo vuodesta 1929 lähtien, jolloin se perustettiin Kauppilan Heikin tiloihin. Vuolenkosken VPK:n perustamista vauhditti taannoin Kylänmäellä roihunnut iso tulipalo sekä Iitin palovakuutusyhdistyksen määräys siitä, että jokaisen kylään tulisi perustaa vapaapalokunta.

1940- 50 -luvun vaihteessa Kylänmäelle rakennettiin oma palotorni ja paloautolle talli. 1988 Iitin kunta vuokrasi Selosen Joukon korjaamohallista toisen siiven VPK:n käyttöön, jossa toimintaa toteutettiin aina vuoteen 2008 asti kunnes kylälle valmistui uusi upea paloasema koulun kupeeseen.

Ensivasteyksikkö on toiminut hälytysosaston rinnalla vuodesta 1996 ja naisosasto on perustettu vuonna 2000. Aikaisemmin nuoriso-osasto toimi osana hälytysosastoa kunnes vuonna 1995 Hannu Palmun aloitteesta perustettiin erillinen nuoriso-osasto. Nuoriso-osaston perustamisella haluttiin turvata VPK-toiminnan jatkuvuus kylällä.

Vuolenkosken VPK:n toiminta jakautuu kolmeen eri osastoon: hälytysosasto, naisosasto ja nuoriso-osasto. Oman erillisen yksikön muodostaa vielä koulutettu ensivasteyksikkö.

 

 

Tuu tupahan yhteystiedot

Omakylä Vuolenkoski Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ville Pisto, 044 35 72 082, ville.pisto@vuolenkoski.fi

ja tapahtumakoordinaattori Johanna Salonen, 040 77 05 987, johanna.salonen@vuolenkoski.fi

tuutupahan@vuolenkoski.fi