Koskenniskan Kyläkirkko

Kaunis kyläkirkko on tunnelmallinen paikka viettää perheen juhlahetkiä, kuten kastetilaisuuksia ja vihkiäisiä

Kaunis kyläkirkkomme, on rakennettu kyläläisten toimesta vuonna 1919 jylhän kallion päälle Koskenniskaan. Aikoinaan Koskenniskan Rukoushuone oli Pohjois-Iitissä merkittävä hengellisen toiminnan keskus. Vuosina 1939–1955 Pohjois-Iitissä toimikin oma pappi; Reino Korpinen, Antti Pekkonen ja Viljo Liikkanen. Heidän aikanaan rukoushuone toimi kyläkirkkona, jossa pidettiin jumalanpalvelus vähintään kerran kuukaudessa. Säestäjänä jumalanpalveluksissa toimi Laaban Pekkola. Tällöin kylän nuoret kävivät myös rippikoulun omassa kyläkirkossaan.

Yli 90 vuotta myöhemmin kyläkirkkomme seisoo yhä jylhänä Sainionmäen päällä. Tämä puiden takaa pilkottava, vaatimaton kirkkorakennus on saattanut jäädä monelta aikaisemmin huomaamatta. Kirkkorakennus on maalattu uudestaan kauniin sinisävytteiseksi ja on saanutkin osakseen myönteistä huomiota. Kyläkirkko tarjoaa kodikkaat ja juhlavat puitteet esimerkiksi juuri vihkiäisten ja kastetilaisuuksien viettoon. Kirkkosalissa on tilaa noin 60 henkilöä. Kirkkosalin lisäksi rakennuksen tiloihin kuuluu pieni kahvihuone ja keittiö.

Koskenniskan Rukoushuoneen toiminnasta vastaa kyläläisistä koottu kyläkirkkotoimikunta. Vuosittaiseen toimintaan kuuluvat kiirastorstain ehtoollisjumalanpalvelus, kesäasukkaiden kirkkopyhä ja joulukirkko Iitin seurakunnan järjestäminä sekä keväällä helatorstaijuhla ja syksyllä sadonkorjuujuhla. Suosituin tilaisuus on ollut tunnelmallinen joulukirkko, joka on koonnut salin täyteen väkeä jouluaamuna. Tämän lisäksi kirkon vuosittaiseen toimintaan on kuulunut myös muun muassa konsertteja, yhteislaulutilaisuuksia, näyttelyitä, avoimia ovien -päiviä aktiivisen kirkkotoimikunnan toimesta.

Vuonna 2016 Vuolenkosken Kyläyhdistys osti kyläkirkon ja nyt kylällämme on ikioma kirkko!

Kyläkirkko tarjoaa paljon ja monenlaista!

Linkki videoon Vuolenkosken koulun vuoden 2021 joulukirkkoon Kyläkirkolla: https://www.youtube.com/watch?v=SW1q3QCFxUs

Vuonna 2019 vietettiin Kyläkirkon 100-vuotisjuhlallisuuksia konsertein pitkin vuotta juhlavuoden huipentuessa juhlajumalanpalvelukseen marraskuun 3.päivä.

Pekka Laukkarisen lastenkonsertti elokuussa:

Nina Åströmin konsertti Rauhaa ja rohkeutta kesäkuussa:

100-vuotisjuhla marraskuussa:

 

 

Tiedustelut:

Paula Niinipuu 050-5848324

Liisa Holmström 041-4445130

Yhteystiedot:

Vuolenkoskentie 1577 19160 Huutotöyry

Tapahtumia ympäri vuoden - Seuraa kylän tapahtumakalenteria!

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan uusittuun Kyläkeskukseen ja kyläkauppaan sekä uusiin mutta tuttuihin kyläläis-M-kauppiaisiin tammikuussa 2024.
 
Kyläneuvonta: 044 788 7878
 

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 
Hieroja Minna Kangassalo palvelee Kyläkeskuksella alkaen 25. tammikuuta 2024 aina torstaisin joka toinen viikko,
ajanvaraus p. 040-7411125 soittamalla tai viestillä.
 
Parturi-kampaaja Sini Susanna sopimuksen mukaan. Ajanvaraus: 044 988 2733
 
Yhteystiedot:
Kyläpiste 044 788 7878
Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry